Etusivu
|
|
1.2.2010
Icehearts alkaa varhaiskasvatuksesta
Sain idean Iceheartsin perustamiseen nuorisokodeissa, joissa
työskentelin 10 vuoden ajan. Tapasin tuona aikana noin 100 huostaan
otettua nuorta. Heillä oli kaikilla omat ongelmansa. Kaikilla oli
kuitenkin yksi yhteinen tekijä elämässään: kenelläkään ei ollut
lapsuudessa pitkäkestoista harrastustoimintaa. Puuttui palanen,
jonka avulla voi oppia sääntöjä, ryhmässä työskentelyä ja
itseilmaisua sekä päästä liikkumaan ja kehittämään itseään. Nuorten
vapaa-ajasta puuttuivat kaveri- ja vertaisverkostot sekä aikuiset
silmäparit.
Tuskailin nuorten itsetuhoista, sisällötöntä, masentunutta ja
päämäärätöntä hapuilua itsensä kanssa. Ei maistunut koulu eikä
kehittävä toiminta. Itse olin jääkiekkoilija ja saanut jääkiekolta
mielestäni kaiken. En pelkästään pelaamista vaan rakennetta
elämääni. Jääkiekko oli jotain, jota odotin vapaa-ajalla ja joka
sai käteni hikoamaan sekä sydämeni jyskyttämään.
Sain idean: perustetaan jääkiekkojoukkue ja otetaan siihen
sellaisia poikia, jotka eivät muuten saisi koskaan osallistua.
Puututaan varhain ongelmiin, ettei nuoren tarvitse olla päämäärätön
tai masentunut. Ensimmäinen kysymyksemme oli, mistä löydämme
lapset? Päiväkodin johtajana työskentelevä äitini kertoi, että
varhaista tukea tarvitsevia lapsia löytyy päiväkodeista. Menimme
esittelemään ideaamme päiväkoteihin. Kysyimme, onko täällä lapsia,
jotka mielestänne tarvitsevat erityistä tukea pärjätäkseen
elämässään paremmin? Varhaiskasvatuksen henkilöstö todella ymmärsi
mistä on kyse. Valittujen lasten vanhemmille toimitettiin kirje,
jossa kysyttiin lasten halukkuutta osallistua pitkäkestoiseen
harrastustoimintaan. Saimme mukaan 17 poikaa, joille liikkuminen
oli tapa ilmaista itseään.
Saimme lahjakkaiden liikkujien mukana sarjan ongelmia
ratkottavaksi. Lasten vanhemmilla ei ollut pääsääntöisesti varaa
laittaa lapsiaan harrastamaan. Lasten yksinhuoltajaäideillä ei
ollut aikaa kuljettaa lapsiaan. Lasten siirtyessä ensimmäiselle
luokalle, koulu ei kaikilta sujunutkaan. Osa kuusivuotiaista oli jo
tottunut ratkaisemaan ongelmansa muulla tavoin kuin puheella, osa
ei aluksi voinut kestää ryhmätapaamisia ja osalla ei ollut edes
kielitaitoa selvitä suomalaisessa ympäristössä.
Nyt vuosien perästä tapaamme edelleen päiväkotien kasvattajia,
jotka kysyvät mitä pojille kuuluu? Voimme hyvillä mielin kertoa,
että hyvää. He kävivät koulunsa loppuun omalla tasollaan, pääsivät
opiskelemaan ammattiin, eivät kärsi päihdeongelmasta eivätkä ole
tehneet pahojaan rikosrekisteriksi asti. Heillä on paljon hyviä
ystäviä ja he osaavat pitää huolta terveydestään. Heistä tulee
jonain päivänä kelvollisia isiä omille lapsilleen.
Icehearts on osoittautunut takuuvarmaksi keinoksi ehkäistä
syrjäytymiseen liittyviä ongelmia. Pojilla on ollut elämässään
aikuisia miehiä opettamassa heitä ja kokemassa asioita yhdessä
heidän kanssaan. Varhaisen puuttumisen ja pitkäkestoisen kodin
ulkopuolisen aikuissuhteen ansiosta pojat ovat nyt hyvinvoivia
kansalaisia.
Icehearts -toimintamalli on valmis otettavaksi käyttöön kaikkialla
Suomessa. Kasvattaja valitsee päiväkodeista joukkueen, jonka
rinnalla hän kävelee 12 vuoden ajan kasvattajana, ja sen jälkeen
tukena ja ystävänä. Hän kulkee lapsen rinnalla tämän siirtyessä
kouluun, alakoulusta yläkouluun ja siitä edelleen eteenpäin
ammatti- tai lukio-opintoihin. Kasvattaja antaa nuorelle niin
päihdevalistusta kuin seksuaalikasvatustakin. Tuloksena on
syrjäytymisen ehkäisemistä ja osallisuuden parantamista.
Icehearts -kasvattajana toimiminen on antanut paljon. Kiintymys,
luottamus, välittäminen sekä hankalienkin lasten kanssa koetut
tuhannet hetket palkitsevat meidät kasvattajat ystävyydellä ja
nuorten kunnioituksella. Olemme iloisia siitä, että olemme saaneet
tuloksellisesti auttaa poikia kohtaamaan kaikki kasvuun ja
kehittymiseen liittyvät vaiheet. Erityisen iloisia olemme pojista
hyvinvoiviksi miehiksi kasvaneista, jotka tuottavat hyvinvointia
myös läheisilleen.
Ville Turkka
Vantaan Icehearts ry
toiminnanjohtaja
puhelin 040 558 1095
ville.turkka@icehearts.fi
Tietoa
Icehearts- toiminnasta |
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 1.2.2010, Päivitetty
1.2.2010
|
|